no ei nyt ihan mut liioittelu on tehokas tehokeino. Ainakin tehokkaampi kuin mun postaustahti, mut lupaan parantaa tapani tällä kertaa oikeasti (tää on ehkä enemmän aikomus kuin lupaus, oon uskomattoman huono motivoimaan itteäni jos se motivaatio on jo valmiiksi hukassa). Mitäkö oon tehnyt tän hiljaiseloni aikana?
seilannu pääni sisällä mut selvinny jokaisesta myrskystä
ollut pitkin suomea milloin missäkin milloinkin mut kivaa on ollut
juhlinut tärkeimpien ystävieni valmistumista ja ollut onnellinen siitä että itellä moinen tulevaisuuskriisi on vasta edessä
jumittanut, mut hyvällä tavalla
kummallisesti rakastunut taas uudelleen (tai sit vaan tajunnut olleeni koko ajan rakastunut). mihin? elämään ja mieheeni
tajunnut että on ihan okei olla vaan kotona pitkiä aikoja putkeen kun ei jaksa/pysty/halua osallistua ympäröivään olemiseen ja hälinään
nyt kivat vapaapäivät ja sitten taas reissuun. Mä tykkään mennä ja olla, ja ehkä just ton tajuaminen on auttanu mua pitkälle voi itku.
nyt sitä pupua! En olis uskonut yheksänvuotiaana heiluvaa pahvilaatikkoa sylissä pitäessäni, että sen laatikon sisältö olis mun elämässä siihen asti että täytän 18 ja poistuis tältä planeetalta 17 päivää täysi-ikäistymiseni ja omilleen muuttamiseni jälkeen. Se luppakorvanen, 72 papanaa keittiön pöydän alle yhtenä iltana vääntänyt pupu olis täyttäny tänään 10 vuotta, ja mun mielestä se ansaitsee yhen blogipostauksen.
Tän pupun nimi oli Vili (tai Vilperi, riippuu kuka puhuu), vinkkinä kaikille jotka haluaa antaa lapsensa nimetä kaninsa Vili Vilperin mukaan: älkää antako. Paitsi jos se nimi sopii kantajalleen enemmän kuin itse alkuperäiselle hahmolle. Vilin lempiasioita oli matonhapsujen pureminen ja järjettömien siksak -kuvioiden juokseminen pitkällä matolla. Se vihasi oven vetämistä nenän edestä kiinni eikä kelpuuttanut muita pupuja kavereikseen koska oli itekin liian cool ollakseen pelkkä jänis. Naapurin kultainennoutaja väisti sitä ulkona kulkiessaan, eikä vahingossa lattialle jäänyt, erittäin myrkyllinen huonekasvi saanut sitä edes huonovointiseksi. Kaikkiaan paras pupu koskaan, eikä varmasti pääse unohtumaan!
Näistäkin hetkistä on jo pari viikkoa aikaa, mutta aina voi ryömiä vähän taaksepäin kunhan muistaa tulla joskus takaisin. Turusta raiteita pitkin tänne Lahteen löytäneen ystävämme visiitti oli huikea, kovin moni ei kai ole tutustunu lähemmin satamasta keskustaan kävellessään erääseen eurovaaliehdokkaaseen (ANTSA) tai väistelly baarissa Ursulaa??
Ollaan Henkan kanssa junailtu pitkin Suomea VR:n alennuslippujen myötä. En usko, että muuten olisin käynyt ihan lähiaikoina esimerkiksi Vaasassa, joka tosin nytkin näytti itsestään kylmän puolensa, mut pitäähän etelän rottia vähän palella. On hassua kuin nyt yli vuorokauden himassa oleskelu tuntuu jo niin oudolta että on pakko käydä edes kaupassa viettämässä minuutteja ettei olo käy liian levottomaksi. Ennen saatoin viettää viikon sohvalla eikä tuntunu missään??
Savonlinna oli erittäin okei kivoine taloineen, siltoineen ja jättilinnoineen. Kuitenkin Turku on ollu tähän mennessä paras, koska sillä on tarjottavana mielenkiintosen kaupungin lisäksi mielenkiintoinen ihminen, joka on ehtiny käyttää meitä mm. baarikierroksella ja vankilassa (tsektsek itse pahus!!). Laitapuoli vetää selvästi puoleensa, ja onhan tää ketä -kansa hauskaa porukkaa.
suo, kuokka ja Essi
Lappeenrantaan mennessä tuntu kuin olis päässy reilussa tunnissa junalla Venäjälle, koska 80% vastaan tai päin kävelleistä ihmisistä oli itänaapurin vieraita. Vähän hämmensi välillä tietyt kulttuurierot ja nauratti hyväntahtosesti se, että niillä oli todennäkösesti enemmän rahaa hallussaan kuin mulla koskaan tulisi olemaan. Lappeenrannassa oli myös kylmä ja melkeen tukehduin vaniljarinkelitankopullaani, älkää naurako ruoka suussa.
ravintolakahvilamummo oli söpö. Huhhuh nyt tää päivä on täysin epäuskonnollisesti pyhitetty puolialasti sohvalla ja sängyssä vetelehtimiseen niin että taas huomenna jaksaa. Ja sunnuntai-maanantai-tiistaina.
seuraavaks tuun kertomaan siitä kuin haluun kesällä vaellukselle koska viime kerrasta on yli vuosi aikaa!!
