nyt sitä pupua! En olis uskonut yheksänvuotiaana heiluvaa pahvilaatikkoa sylissä pitäessäni, että sen laatikon sisältö olis mun elämässä siihen asti että täytän 18 ja poistuis tältä planeetalta 17 päivää täysi-ikäistymiseni ja omilleen muuttamiseni jälkeen. Se luppakorvanen, 72 papanaa keittiön pöydän alle yhtenä iltana vääntänyt pupu olis täyttäny tänään 10 vuotta, ja mun mielestä se ansaitsee yhen blogipostauksen.
Tän pupun nimi oli Vili (tai Vilperi, riippuu kuka puhuu), vinkkinä kaikille jotka haluaa antaa lapsensa nimetä kaninsa Vili Vilperin mukaan: älkää antako. Paitsi jos se nimi sopii kantajalleen enemmän kuin itse alkuperäiselle hahmolle. Vilin lempiasioita oli matonhapsujen pureminen ja järjettömien siksak -kuvioiden juokseminen pitkällä matolla. Se vihasi oven vetämistä nenän edestä kiinni eikä kelpuuttanut muita pupuja kavereikseen koska oli itekin liian cool ollakseen pelkkä jänis. Naapurin kultainennoutaja väisti sitä ulkona kulkiessaan, eikä vahingossa lattialle jäänyt, erittäin myrkyllinen huonekasvi saanut sitä edes huonovointiseksi. Kaikkiaan paras pupu koskaan, eikä varmasti pääse unohtumaan!
